Mainos

Leposija tämäkin? Hautausmaan yleisövessa närkästyttää pikkukaupungissa

Australialaisessa pikkukaupungissa hautausmaalle rakennettu yleisövessa on osoittautunut kovaksi paikaksi monien huumorintajulle.

Queenslandissa sijaitsevan Millaa Millaan valtuusto päätti jättää hautausmaan yleisö-WC:n rakentamatta kustannussyistä.

Paikallinen kauppakamariryhmä otti asian hoitaakseen. Ryhmä varoitti kuitenkin, että kaikki eivät välttämättä tulisi ymmärtämään heidän makaaberia huumorintajuaan.

Ryhmä rakennutti hautausmaalle vessan, joka on ruumisarkun muotoinen. WC:n oveen on kirjoitettu lyhenne RIP (Rest in peace – eli lepää rauhassa).

– Aikeemme olivat hyvät. Ensinnäkin se on hautausmaata varten, ja toiseksi: ehkäpä useampi ihminen huomaa Millaa Millaan nyt, kauppakamariryhmän johtaja Pat Reynolds toteaa Courier Mailin haastattelussa.

Ruumisarkkuvessa on kuitenkin ehtinyt herättää jo pahennusta pikkukaupungissa.

– Kuvittele, että olisit siellä hautajaisissa. En usko, että ne sujuisivat kovinkaan hyvin, varsinkin jos mukana olisi ihmisiä paikkakunnan ulkopuolelta. He ajattelisivat, että mikä ihmeen paikkakunta tämä oikein on, vessaa protestoiva Brian Norton arvostelee.

Kaupunginvaltuustolta onkin jo vaadittu vessan poistamista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.