Mainos

Libya ajautunut kaaokseen - Euroopan maat evakuoivat kansalaisiaan

Ranska evakuoi kansalaisensa Libyan levottomuuksien keskeltä, kertoo hallituslähde.

Ranskalaisia on maassa alle sata, joten evakuointi saadaan päätökseen nopeasti.

Myös muut Euroopan maat ovat evakuoineet kansalaisiaan levottomuuksien keskeltä.

Tilanne Libyassa vaikuttaa kaoottiselta. Aiemmin tänään kerrottiin, että hävittäjä on syöksynyt maahan islamistiryhmiä vastaan käydyissä taisteluissa. Sotilaslähteiden mukaan hävittäjän lentäjä onnistui pelastautumaan heittoistuimella. Maahansyöksyn syystä ei ole vielä tarkempaa tietoa.


Libyassa on käyty kiivaita taisteluita viime viikkoina. Sunnuntaiyönä Tripolin lähellä syttyi suuri öljysäiliöpalo, kun taisteluissa käytetty raketti osui säiliöön. Viranomaiset pelkäävät, että jo pahaksi yltynyt öljypalo jatkaa leviämistään.

Libyan viranomaisten mukaan Italia lähettää maahan palonsammutuksessa käytettäviä lentokoneita avuksi taistelussa riehuvaa öljypaloa vastaan. Italian hallitus on kuitenkin kiistänyt tiedon ja kertoo vasta harkitsevansa avustustoimia.

Libyan hallitus pyysi eilen apua muilta mailta. Italian lisäksi Kreikka on luvannut auttaa maata.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.