Mainos

Libyan rannikolla pelastettiin tuhansia maahanpyrkijöitä

Libyan rannikolla on pelastettu lähes 3500 maahanpyrkijää, kertoo Italian rannikkovartiosto. Pelastetut maahanpyrkijät olivat yhteensä 15 eri aluksella.  

Pelastusoperaatioon osallistui laivoja Italian, Saksan ja Irlannin merivoimista. YK:n mukaan Italiaan on pyrkinyt vuoden alusta lähtien yli 35000 siirtolaista. Heistä arviolta 1800 on kuollut tai kadonnut.  

Välimerellä odotetaan Libyan kautta Eurooppaan pyrkivien pakolaisten ja siirtolaisten määrän yltävän tänä vuonna vähintään viime vuoden ennätykseen, joka oli yli 170000 ihmistä. Suurin ryhmä ovat sisällissotaa pakenevat syyrialaiset.  

Euroopan unioni on puskenut jäsenmaitaan jakamaan siirtolaistaakkaa Italian kanssa. Komissio on ehdottanut kymmenien tuhansien siirtolaisten siirtämistä Italiasta ja Kreikasta muihin jäsenmaihin.  

Monet maat ovat kuitenkin vastustaneet asiaa. Britannia on ilmoittanut, ettei se aio osallistua. Suomen mukaan turvapaikanhakijoiden vastaanoton pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.