Mainos

Liikemies antoi lottovoittonsa työntekijöilleen

Italialainen liikemies on jakanut osan lottovoitostaan työntekijöilleen.

Onnetar suosi 38-vuotiasta Marco Colomboa viime lauantaina, kun hän voitti lotossa 963 000 euroa. Muutamia päiviä ennen voittoaan mies oli kuitenkin julistanut työpaikaltaan, että hän jakaa mahdollisen voittosumman työntekijöidensä kanssa.

La Repubblica -lehden mukaan mies päätti olla sanojensa mittainen ja jakoi maanantaina viidelle työntekijälleen kullekin 70 000 euroa eli yhteensä kolmasosan lottovoitostaan. Colombo omistaa pienen metallialan yrityksen Turbigossa Pohjois-Italiassa.

Mies jakoi rahansa siitäkin huolimatta, että hänen yrityksensä on joutunut talousvaikeuksiin taantuman vuoksi.

Colombon voittosumma ei ollut kuitenkaan loton päävoitto, jota ei ole jaettu ennätykselliseen puoleen vuoteen. Summa onkin ehtinyt kasvaa kasvamistaan ja on tällä hetkellä yli 131 miljoonaa euroa.

Kyseessä on Euroopan suurin lottopotti, sillä aiempi ennätys oli 126 miljoonaa euroa. Seuraavan kerran lotto arvotaan huomenna.

Italiassa on ollut vallallaan varsinainen lottokuume viime aikoina. Myös ulkomaalaiset turistit sekä naapurimaiden kansalaiset ovat innostuneet lottoamaan Italiassa.

Katolinen kirkko onkin ilmaissut huolensa siitä, että lotto on aiheuttanut liiallista rahan ihannointia. Katolinen aikakauslehti Famiglia Cristiana toivoo, että lottojärjestäjät jakaisivat voittopotin L'Aquilan maanjäristyksen uhreille. Huhtikuun alussa sattuneessa järistyksessä kuoli noin 300 ihmistä.

(MTV3 - AFP)

EUROOPAN SUURIN LOTTOPOTTI JAOSSA ITALIASSA

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.