Mainos

Lipputanko kaatui tuulen voimasta naisen päälle Norjassa – kuoli vammoihinsa

Norjassa Holmenkollenin kappelin edustalla nainen kuoli lipputangon osuttua häneen jouluaattona, kertovat norjalaislehdet VG ja Dagbladet.

Nainen oli osallistumassa Holmenkollenin kappelissa järjestettävään joulumessuun, kun myrskyisän sään takia lipputanko kaatui ja osui naiseen. Tämä lensi iskusta taaksepäin ja löi päänsä kirkon rappusiin, kertoo VG.

Ensiavusta huolimatta nainen menehtyi vammoihinsa paikan päällä.

Dagbladetille kappelin pappi Trond Bakkevig kertoo, että nainen oli juuri menossa kirkkoon perheensä kanssa. Onnettomuuden takia kirkossa olleita jouluväkeä ei päästetty ulos pääovista. 

– Näimme jonkun juoksevan ulos kirkosta ja poliisi- ja ambulanssien tulevan paikan päälle. Emme saaneet mennä ulos pääovista, vaan sivuovista. Kun pääsin ulos, näin useiden ihmisten itkevän ja lipputangon olevan maassa, eräs silminnäkijä kertoo VG-lehdelle. 

Lipputanko oli Oslon kaupungin ylläpitovastuulla. Viranomaiset selvittävät nyt tangon kaatumissyytä, mutta Norjassa oli kovia myrskypuuskia jouluaattona. Tanko oli noin 15 vuotta vanha. 

Norjan ilmatieteenlaitos oli antanut maahan myrskyvaroituksen jouluaatoksi. Maassa tapahtui jouluaattona myös toinen kuolemantapaus, kun Länsi-Agderin läänissä, Lindenesin majakan lähellä 28-vuotias mies huuhtoutui mereen. Miestä ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty.

Ruotsissa on annettu täksi päiväksi myrskyvaroitus ja myös Suomessa myrskypuuskista on annettu varoituksia.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.