Mainos

Video: Suuri muistotilaisuus Pariisissa terrori-iskujen uhreille

Tuhannet ihmiset ovat osallistuneet Pariisin keskustassa muistotilaisuuteen, joka pidettiin kaupungissa viime vuonna tehtyjen terrori-iskujen muistoksi. 

Vuosi sitten tammikuussa 12 henkilöä kuoli terroristien iskussa Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen. Iskun yhteydessä sai surmansa myös yksi poliisi.

Kaksi päivää myöhemmin terroristit ottivat panttivankeja juutalaisessa kosher-myymälässä. Kolme asiakasta ja yksi myymälän työntekijä saivat surmansa. Myös yksi poliisioperaatioon osallistuneista poliiseista menehtyi.

Marraskuussa eri puolilla Pariisia tehtyjen iskujen sarjassa kuoli ainakin 132 ihmistä.

Muistotilaisuus pidettiin Place de la Republique -aukiolla, jolle on tapahtumien muistoksi istutettu 10 metriä korkea tammi. Sen juurella paljastettiin muistolaatta.  

Tilaisuudessa laskevat seppeleen presidentti François Hollande ja Pariisin pormestari Anne Hidalgo.   

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.