Mainos

Loikkasiko pohjoiskorealainen aseasiantuntija Suomeen? Tutkija: "Kaikki on mahdollista"

Spekulaatiot ovat käyneet kuumina siitä, onko Suomeen saapunut pohjoiskorealainen loikkari vai ei. Eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap kertoi eilen, että pohjoiskorealainen aseasiantuntija on loikannut Suomeen Filippiinien kautta viime kuussa.

Maahanmuuttovirasto ja Ulkoministeriö eivät kiellä, mutta eivät myöskään myönnä asiaa. Pohjois-Korean suurlähetystöstä ei vastata yhteydenottoihin. Myöskään uutisen alunperin kirjoittanut toimittaja ei vastaa MTV Uutisten yhteydenottopyyntöihin.

Pohjois-Korean tilanne on edelleen huono, maahan muun muassa ennustetaan nälänhätää tälle vuodelle.

– Pohjois-Korean tilanne ei ole oikeastaan muuttunut miksikään, perusongelmat ovat entisellään. Se ei ole elintarviketuotannon suhteen omavarainen valtio. Siksi suuri osa väestöstä elää erittäin huonoissa olosuhteissa, köyhyydessä ja vailla riittävää ravintoa. Polttoaineesta on pulaa, ja sen takia maataloutta ei saada kuntoon eikä satoja nostettua, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jyrki Kallio listaa maan ongelmia.

Pohjois-Korean loikkareiden määrän kerrotaan vähentyneen viime vuosina.

– Vähentyminen ei tarkoita sitä, etteikö painetta paeta olisi yhtä paljon kuin aiemmin. Syynä ovat Kiinan tiukentunut rajavalvonta ja Pohjois-Korean viranomaisten tiukat toimet, jotka kohdistuvat esimerkiksi loikkareiden maahan jääneisiin perheenjäseniin.

Kallion mukaan suuri osa loikkareista menee Pohjois-Korean pohjoisrajan yli Kiinaan, josta heidät salakuljetetaan kiinalaisten avustuksella Kiinan ulkopuolelle – yleensä Etelä-Koreaan. 

Kallio ei pidä mahdottomana, että Pohjois-Koreasta pääsisi loikkaamaan Suomeen Filippiinien kautta, kuten pohjoiskorealaisen loikkarin väitetään nyt tehneen.

– Kaikki on mahdollista, hän toteaa.

Tiedot ihmiskokeista avaisivat kokonaiskuvaa

Eteläkorealaisen uutistoimiston lähteen mukaan kyseessä on 47-vuotias tutkija, joka on työskennellyt mikrobiologisessa tutkimuskeskuksessa Chagangin maakunnassa, lähellä Kiinan rajaa.

Lähteen mukaan tutkija muuttui skeptiseksi tutkimustyötään kohtaan, joten hän päätti lähteä Pohjois-Koreasta. Hänellä on hallussaan 15 gigatavua tietoja Pohjois-Korean epäinhimillisistä testeistä, ja hän aikoo tuoda ne julkisuuteen.

Kallion mielestä väitteet eivät vaikuta täysin absurdeilta.

– Näistä Pohjois-Korean vankileireillä tehdyistä kemiallisten aseiden kokeista, joissa on käytetty ihmisiä koekaniineina, on aikaisemminkin saatu vihiä. Toisaalta, viime vuoden helmikuussa YK:n ihmisoikeusneuvoston raportissa todettiin, että ensikäden todisteita tällaisesta ei ole. Ei kuitenkaan ole missään nimessä mahdotonta, että tällaista tapahtuisi.

Mikäli loikkari paljastaisi tietonsa, saisi niillä Kallion mukaan paremman kokonaiskuvan Pohjois-Korean sisäisistä toimista.

– Kyllä se parantaisi kokonaisnäkemystä. Mutta kuten sanottu, nyt jo tiedetään, että Pohjois-Korea syyllistyy erittäin monella tavalla rikoksiin ihmisyyttä vastaan, Kallio toteaa.

Eteläkorealaisen uutistoimiston mukaan Pohjois-Korean loikkaaja todistaa Euroopan parlamentissa myöhemmin heinäkuussa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.