Mainos

Lomaparatiisissa surmatun brittiparin kohtalo selviämässä

Kaksi siirtotyöläistä on Thaimaan poliisin mukaan tunnustanut brittinuorten surmat.

Lomalla olleet 23-vuotias nainen ja 24-vuotias mies surmattiin raa'asti Koh Taon saaren rannalla muutama viikko sitten.  

Poliisin mukaan surman tunnustaneet ovat myanmarilaisia. Poliisipäällikön mukaan epäiltyjen dna sopii naisuhrista löydetyn dna:n kanssa. Poliisi sanoi, että molemmat miehet myönsivät raiskanneensa naisen. Uhrien surmaamisessa oli käytetty puista mailaa ja puutarhakuokkaa.  

Kolmas myanmarilainen oli poliisin mukaan lähtenyt paikalta ennen surmia.  

Poliisi kertoo saaneensa lisäaineistoa tutkimuksiinsa turvakameroista ja silminnäkijöiltä.  
Erityisesti brittimedia on kritisoinut Thaimaan viranomaisia hutiloinnista rikostutkinnassa.   

Surmat, armeijan vallankaappaus ja juntan määräämä poikkeustila ovat vahingoittaneet turismista tunnetun Thaimaan mainetta maailmalla.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.