Mainos

Lomé-yhteistyöstä ei päästy sopimukseen

EU:n ja 71:n Afrikan, Karibian ja Tyynen meren valtion talous- ja kehitysyhteistyötä koskevan Lomé-sopimuksen uudistaminen lykkäytyy loppuvuoteen.

Brysselissä loppuviikosta käydyt neuvottelut kariutuivat vastustukseen sopimuksen sisällöstä. Suomi pyrkii EU:n puheenjohtajamaana jatkamaan neuvotteluja niin, että sopimukseen voitaisiin päästä Lomé-neuvotteluiden kokouksessa marraskuussa. Uusi viisivuotissopimus on määrä allekirjoittaa helmikuussa.

Viime viikon ministerikokousta vetäneen ympäristöministeri Satu Hassin mukaan suurimmaksi ongelmaksi neuvottelujen edistymisessä nousi EU:n kehitysmailta vaatima hyvän hallinnon toteuttaminen. Kehitysmaat pitävät hallinnon demokraattisuudelle ja avoimuudelle esitettyjä vaatimuksia liian tiukkoina. Korruption kaltaisista väärinkäytöksistä syytetyt maat haluavat yleisluontoisen määritelmän sille, mitä hyvä hallinto on.

Myös EU:n jäsenmailla on omia painotuksiaan, sillä kaikki eivät pidä hyvää hallintoa yhtä tärkeänä. Lisäksi joillakin mailla on omia intressejään. Hassin mukaan mm. Iso-Britannia vaatii kehitysmaille entistä vapaampia oikeuksia päästä markkinoille. Näkemyseroja on myös aikataulusta, jonka mukaan sopimuksen pitäisi tulla voimaan. Kehitysmaat haluaisivat pidempää, viiden vuoden siirtymäaikaa.

Vuodesta 1975 harjoitettu yhteistyö on taannut kehitysmaille suosituimmuusaseman EU:n kanssa käytävässä kaupassa. Keskeisimmät tuontituotteet ovat banaanit, sokeri, suklaa ja rommi. Etenkin banaanien osalta EU:n ja Yhdysvaltojen välillä on käyty kiistaa, jonka areenana on ollut Maailman kauppajärjestö WTO.

Yhdysvallat on syyttänyt EU-maita entisten siirtomaidensa suosimisesta. Asia on esillä WTO:n ensi vuonna alkavalla neuvottelukierroksella. Uusi neuvottelukierros aloitettiin viime syyskuussa ja sitä jatkettiin viimeksi helmikuussa Dakarissa. Neuvottelijat ovat olleet yksimielisiä yhteistyön keskeisistä tavoitteista. Näitä ovat mm. köyhyyden voittaminen, kestävä kehitys ja AKT-maiden asteittainen integrointi maailmantalouteen. Tavoitteina ovat myös poliittisten ja ihmisoikeuksien parantaminen.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.