Mainos

Lontoossa jo buumi - aborttia käytetään ehkäisykeinona

Raskauden keskeytyksestä on tullut tuhansille naisille ehkäisykeino, kertoo brittilehti Daily Mail.

Britannian terveysviranomaiset ovat huolissaan toistuvista aborteista. Eilen julkaistujen tilastotietojen mukaan kolmannes Englannissa ja Walesissa tehdyistä aborteista tehdään naisille, jotka ovat jo keskeyttäneet raskauden aiemmin - Lontoossa jopa puolet aborteista on uusintoja.

Joillekin brittinaisille on tehty jopa yhdeksän raskauden keskeytystä. Viisi kuudesta abortista tehdään sinkkunaisille. Lisäksi usealle alle 20-vuotiaalle aborttiin päätyvälle naiselle on tehty jo ainakin yksi keskeytys aikaisemmin.

Tilastot ovat herättäneet keskustelua muun muassa siitä, annetaanko naisille tarpeeksi neuvontaa klinikoilla. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan ehkäisytuotteiden helpompi saatavuus ja seksuaalivalistuksen parantaminen vähentäisivät toistuvia abortteja.

Abortit aiheuttavat yhteiskunnalle myös kustannuksia. Kansallisen terveysviraston arvion mukaan toistuviin abortteihin käytetään noin miljoona puntaa joka viikko.

Vuonna 2010 Britanniassa keskeytettiin 189 000 raskautta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.