Mainos

Loukkaantunut rauhanturvaaja matkalla Suomeen

Libanonissa loukkaantunut suomalainen rauhanturvaaja on matkalla kotimaahan, kerrotaan Suomen Libanonin kriisinhallintajoukoista.

Hän tulee Suomeen puolustusvoimien tilauslennolla, jolla on mukana lääkintähenkilökuntaa.

Kokenut rauhanturvaaja loukkaantui vakavasti uudenvuoden yönä Unifil-operaation päämajan alueella Naqurassa. Loukkaantumisen syy on epäselvä, eikä loukkaantunut itse muista tapahtumista mitään.

– Hänet on italialainen rauhanturvaaja löytänyt loukkaantuneena ja tajuttomana. Nyt hän on jo lentokoneessa ja tajuissaan, mutta hän ei muista tapahtumasta yhtään mitään, Libanonin kriisinhallintajoukkojen komentajan sijainen majuri Mikko Kurko sanoo

Väkivaltaa ei Kurkon mukaan voida sulkea pois. 

-Ainoa asia, joka voidaan sulkea pois, ovat ampuma-aseisiin ja räjähteisiin liittyvät jutut. Sellaisesta tässä ei ole kysymys.

Kurkon tietojen mukaan myöskään alkoholi ei liity tapaukseen millään tavalla.

– Olen seurannut rauhanturvaamista 15 vuotta, eikä ennen tällaista ole tullut eteen. On tämä erikoista, ei ihan salatut kansiot -materiaalia, mutta erikoista, Kurko sanoo. 

Unifil-operaation päämaja sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä suomalaisten tukikohdasta. Siellä palvelee Kurkon mukaan vain kaksi suomalaista. Tapausta tutkivat YK:n ja Suomen sotilaspoliisit.

 

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.