Mainos

Luoteis-Espanjassa riehuu jopa 100 metsäpaloa

Noin 230 palomiestä lähetettiin sammuttamaan noin sataa metsäpaloa, jotka syttyivät Espanjan luoteisosassa lauantai-iltana, paikallinen hätäkeskusviranomainen kertoi uutistoimisto AFP:lle.

– Tällä hetkellä roihuaa noin 100 metsäpaloa, Asturiasin alueen palomiesten edustaja sanoi.

230 palomiehen lisäksi paikalla on  muita viranomaisia ja vapaaehtoisia avustajia.

Metsäpalot ovat aiheuttaneet tuhoja jo viiteen kotiin ja pätkä moottoritietä oli suljettuna palosta syntyneiden kaasujen takia.

–Sääolosuhteet kuten korkea lämpötila ja voimakkaat tuulenpuuskat vaikeuttavat todella palojen sammuttamista, viranomaiset kertoivat tiedotteessaan.

Tänä vuonna metsäpalot ovat tuhonneet yli 54 000 hehtaaria maanviljely- ja metsäalueita Espanjassa. Palaneet alueet ovat tänä vuonna yli kaksi kertaa suuremmat kuin kahden edellisen vuoden aikana yhteensä, Espanjan maatalousministeriö kertoi kesällä syttyneiden metsäpalojen jälkeen.

Lauantaina ei ollut tiedossa, että kukaan olisi kuollut tai loukkaantunut paloissa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.