Mainos

Luottokorttihuijareiden liiga kiinni - pidätyksiä myös Suomessa

Poliisi on pidättänyt 178 ihmistä eri puolilla maailmaa laajan luottokorttipetoksen takia.

Kansainvälisessä huijauksessa oli kyse luottokorttien kopioinnista. Espanjan poliisin mukaan ratsioiden yhteydessä löydettiin 120 000 varastettua luottokorttinumeroa, 5 000 kopioitua luottokorttia ja kuusi kopioimiseen tarkoitettua laboratoriota.

Luottokorttihuijareiden arvioidaan tienanneen rikoksellaan jopa 20 miljoonaa euroa.

Ratsiat tehtiin pääasiassa Romaniassa, Ranskassa, Italiassa, Saksassa, Irlannissa ja Yhdysvalloissa. Pidätyksiä tehtiin myös Suomessa, Ruotsissa, Kreikassa, Unkarissa ja Australiassa.

Poliisin mukaan joitakin pidätettyjä epäillään myös aseellisesta ryöstöstä, kiristyksestä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja rahanpesusta.

Espanjan viranomaisten alulle laittamat rikostutkimukset kestivät kaikkiaan kaksi vuotta, ja niihin osallistui 14 eri maata.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.