Mainos

Maa järisi Thaimaassa

Thaimaata on ravistellut maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan 6,3.

Yhdysvaltain geologisen tutkimuslaitoksen mukaan maanjäristys iski maan pohjoisosiin, noin 32 kilometriä lounaaseen Chiang Rain kaupungista. Järistyksen keskus oli vain noin kahdeksan kilometrin syvyydessä.

Järistys aiheutti Chiang Raissa muutamille rakennuksille vaurioita. Lisäksi teitä on vaurioitunut. Loukkaantumisista ei ole tietoa.

Järistys tuntui pääkaupunki Bangkokissa asti. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.