Mainos

VIDEO: Raju tulipalo pilvepiirtäjässa Dubaissa – syttyi tupakannatsasta

Maailman korkeimpiin asuinrakennuksiin kuuluvassa pilvenpiirtäjässä syttyi yöllä raju tulipalo Dubaissa Arabiemiraateissa.

Palo on saatu sammumaan, eikä se vaatinut kuolonuhreja. Paikallisen median mukaan kymmenkunta ihmistä loukkaantui lievästi hengitettyään savua.  

336-metrisen Torch-pilvenpiirtäjän palohälyttimet alkoivat soida kahden aikaan yöllä paikallista aikaa. Palon epäillään saaneen alkunsa asunnosta talon 50. kerroksessa. Pilvenpiirtäjässä on 79 kerrosta.  

Kova tuuli kiritti liekkejä sekä vaikeutti sammutustöitä. Silminnäkijöiden mukaan liekit lähtivät ensin leviämään ylempiin kerroksiin.  

Emirates24/7-uutissivuston mukaan rakennuksesta irtosi lisäksi palavia kappaleita, jotka pudotessaan aiheuttivat toisen, pienemmän palon 38. kerroksen kohdalla.  

Pilvenpiirtäjästä ja sen läheisistä rakennuksista evakuoitiin yhteensä tuhansia ihmisiä, joista osa on jo päässyt palaamaan koteihinsa. Palon aiheuttamien vahinkojen laajuus ei ole tiedossa, mutta tuhot ovat ilmeisesti pahimmat rakennuksen ylimmissä kerroksissa.  

Dubaissa riehui suurpalo pilvenpiirtäjässä viimeksi vuonna 2012. 34-kerroksisen Tamweel-pilvenpiirtäjän tulipalon syttymissyyksi paljastui tuolloin roskikseen heitetty palava tupakantumppi. Kukaan ei loukkaantunut palossa, mutta sadat ihmiset menettivät kotinsa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.