Mainos

Virallisesti maailman vanhimpana pidetty kuoli 117 vuoden ikäisenä

Maailman vanhimpana ihmisenä pidetty japanilainen Misao Okawa on kuollut, kertoo japanilaismedia. 

Hän oli kuollessaan 117-vuotias.  

Okawa piti pitkän elämänsä salaisuutena herkkujen syömistä ja runsasta lepoa.  

Maailman vanhimpana pidetään nyt yhdysvaltalaista Gertrude Weaveria. Hän on 116-vuotias.

Maailmassa kuitenkin epäillään olevan vielä Weaveria ja Okawaa vanhempia ihmisiä.

Esimerkiksi maaliskuussa uutisoitiin maailman pitkäikäisemmäksi ihmiseksi väitetyn Leandra Becerra Lumbreraksen kuolemasta. Lumbreras kuoli tiettävästi 127 vuoden iässä, mutta koska hän hukkasi syntymätodistuksensa 40 vuotta sitten muuton yhteydessä, eivät viranomaiset oli voineet vahvistaa hänen ikäänsä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.