Mainos

Maailman ydinvoimaloissa ei millennium-ongelmia

Aasian ja Euroopan ydinvoimalaitoksissa ei ole ilmennyt Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n mukaan turvallisuutta vaarantavia ongelmia.

Aamu viiteen mennessä IAEA oli toimittanut Säteilyturvakeskukselle (Stuk) raportit kaikista itäisen pallonpuoliskon ydinenergiamaista Etelä-Afrikkaa lukuunottamatta.

Kahdessa japanilaisessa laitoksessa oli vuoden vaihtumisen jälkeen tiedonsiirtohäiriöitä, jotka eivät liittyneet ydinturvallisuuden kannalta keskeisiin toimintoihin. Myös kahdessa espanjalaisessa voimalaitoksessa havaittiin vähäisiä vuoden vaihtumiseen liittyviä ongelmia, jotka korjattiin kello yhteen mennessä paikallista aikaa. Stukin mukaan ongelmat eivät vaarantaneet säteily- tai ydinturvallisuutta.

Suomen ydinvoimalat selvisivät vuoden vaihtumisesta ongelmitta.

IAEA seuraa vuoden vaihtumista vielä Amerikassa. Viimeisenä maailman ydinvoimalaitoksista siirtyvät 2000-luvulle Yhdysvaltojen länsirannikon laitokset kello 10 Suomen aikaa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.