Mainos

Maailman ympäri kävelevällä miehellä takanaan lähes 67 000 kilometriä

Rauhan puolesta koko 2000-luvun kävellyt kanadalainen mies on ylittänyt Australiassa Sydneyn kuuluisan Harbour Bridge -sillan.

Kanadalainen 55-vuotias Jean Béliveau lähti kävelylleen Kanadan Montrealista vuoden 2000 elokuussa. Hän on kävellyt jo 62 maan halki taivaltaen 66 700 kilometriä.

Kävelyn laukaisi aikanaan Béliveaun keski-iän kriisi, mutta mies on yhä aatteensa takana. Mies ei kerää kävelyllään rahaa, vaan haluaa vaikuttaa rauhan ja väkivallattomuuden puolesta lasten hyväksi.

Mies lähti kävelylle 45-vuotissyntymäpäivänään suunnaten aluksi Montrealista etelään kohti Yhdysvaltoja ja siitä Yhdysvaltain rannikkoa pitkin Etelä-Amerikkaan.

Vuonna 2003 Béliveau saapui Etelä-Afrikkaan, josta hän käveli Marokkoon. Sieltä hän matkasi Eurooppaan vuonna 2005. Euroopasta hän on kävellyt pienen kolmipyöräisen kärrynsä kanssa Iranin, Intian, Kiinan, Etelä-Korean ja Japanin halki.

Australian Darwiniin hän saapui lokakuussa 2009.

Béliveaun vaimo tapaa miehensä kerran vuodessa. Mies on kuluttanut kävellessään 46 paria lenkkikenkiä.

Sidneystä Béliveau jatkaa Melbourneen ja Tasmaniaan, josta hän suuntaa Uuteen-Seelantiin.

(MTV3 - AFP)

Seuraa Jean Béliveaun matkaa hänen nettisivuillaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.