Mainos

Maassa yhä myrkkyjä, ruumiita ja piikkilankaa – Verdunin tulimyrskystä 100 vuotta

Koillis-Ranskassa, lähellä Belgian rajaa sijaitsee Verdun-sur-Meuse. Muinaista linnoituskaupunkia ympäröi lähes aavemainen, sankka metsä. Metsässä risteilee vanhoja taisteluhautoja.

Vihreän kasvimaton alla voi erottaa loputtoman tykkitulen kaivamia kuoppia. Piikkilankaa pistää esiin sieltä sun täältä. Kasvillisuus kätkee sisäänsä yhä myös kaatuneiden sotilaiden luita. Alueen maaperässä on yhä suuri määrä räjähtämättömiä kranaatteja, joista osa sisältää hengenvaarallisia taistelukaasuja.

Verdunin ympäristössä alkoi sata vuotta sitten, 21. helmikuuta 1916, yksi pisimmistä nykyihmisen aikaansaamista sotatoimista – kymmenen kuukautta kestänyt Verdunin taistelu.

Sotahistorioitsijoiden mukaan vuoteen 1916 mennessä ensimmäisestä maailmansodasta oli tullut uuvuttavaa asemasotaa. Aseteknologia oli kehittynyt huimasti, mutta miesten liikkuminen ja strategiset valmiudet eivät. Niinpä hyökkääjä maksoi offensiivistaan kalliin hinnan kaatuneina sotilaina.

Varsinkin tykistön rooli oli muuttunut hyvin aktiiviseksi. Verdunissakin taisteltiin 300 päivää lähes jatkuvassa tykkitulessa. Alueelle on laskettu ammutun jopa 65 miljoonaa kranaattia taistelukuukausien aikana. Verdun oli myös ensimmäinen taistelu, jossa mukaan veriseen ja sotkuiseen kuvaan astuivat erilaiset taistelukaasut.


"Ranska vuodatettava kuiviin"

Ensimmäistä maailmansotaa oli käyty jo pari vuotta, kun saksalaiset päättivät pyyhkäistä ranskalaiset maanpäältä kertakaikkisella voimalla. Tarkoituksena oli aiheuttaa Ranskan armeijalle niin suuret tappiot, ettei se enää kykenisi taisteluun.

Historia-lehden mukaan Verdunin taistelu oli verisempi kuin yksikään ensimmäisen maailmansodan siihenastisista yhteenotoista. Verdunissa oli pienellä alueella enemmän tykkejä kuin missään muualla. Taisteluja käytiin ainoastaan noin 10 neliökilometrin kaistaleella.

Saksalaisten yrityksessä vallata Verdun kaatui molemmilta osapuolilta satoja tuhansia miehiä. Aivan tarkkaa lukua ei ole, mutta arviot kaatuneista liikkuvat yhteensä noin 600 000 sotilaan tietämissä. Haavoittuneita lasketaan olleen jopa lähes 500 000. Kuvaavaa on se, että taistelun etulinjaan rakennetun mausoleumin uumenissa lepää 130 000 sotilaan luut, joita ei ole kyetty tunnistamaan, koska ruumiit ovat olleet niin pahoin kranaattien silpomia.

Verdun oli taistelujen alkaessa Ranskan ainoa sillanpääasema Mausejoen itäpuolella. Ranska halusi pitää siitä kiinni kynsin ja hampain, eikä uskonut sen maanalaisten bunkkerien olevan valloitettavissa. Saksa ympäröi Verdunia ja sen lähialueita kolmesta suunnasta, Saksalla oli suuria, 210-millisiä pitkänkantaman tykkejä ja konetuliaseita sekä sotilaita.

Saksalaisten todellinen komentaja, kenraali Erich von Falkenhay määräsi kertaalleen siirretyn hyökkäyspäivän aamuna kello 7.15 valtavan tykistökeskityksen. Taisteluun oli heitetty yli 1200 tykkiä ja lähes 150 000 sotilasta. Verdunin ikiaikaisessa linnoituskaupungissa ja sitä ympäröivissä taisteluhaudoissa ranskalaiset sotilaat jähmettyivät kauhusta, kun useita tunteja kestänyt tykkituli toi alueelle eri lähteiden mukaan jopa miljoona kranaattia. Tykistövalmistelun tauottua hyökkäsi jalkaväki pienempinä ryhminä.

Ranskalaiset eivät uskoneet, että Saksa hyökkäisi alueella ja linnakkeen puolustuslaitteita oltiin purkamassa ja järjestämässä uudelleen.

Muutaman päivän raivokkaiden taistelujen jälkeen Ranska vetäytyi toiselle puolustuslinjalle.

Miesylivoimasta ja kiivaasta tykkitulesta huolimatta Saksa ei päässyt etenemään sitä tahtia, mitä sen sodanjohto oli ajatellut. Saksan hyökkäys hidastui Douaumontin kylässä Ranskan ankarasti puolustautuvan jalkaväen ja lumisateen takia. Ranska toi 90 000 miestä ja valtavasti ampumatarvikkeita Verduniin. Saksalla näyttämölle astui legendaarinen 420 millinen mörssäri, Paksu-Bertta. Mutta sekään ei saanut ankarasti puolustautuvaa Ranskaa polvilleen.

Ranska vaihtoi Verdunin joukkojen komentajaksi Philippe Pétainin. Hän saavutti sotilaiden suosion ja onnistui pitämään hirvittävistä tappioluvuista ja väsymyksestä huolimatta Ranskan joukot taistelukuntoisina. Pétainin yksi ideoista oli kierrättää sotilaita etulinjassa todella nopealla rotaatiolla. Näin ajatus hengissäsäilymisestä pysyi elossa. Saksalla tällaista käytäntöä ei ollut, ja aikalaishaatattelujen mukaan saksalaiset sotilaat tiesivät etulinjaan joutuessaa joko kuolevansa tai haavoittuvansa varmasti.

Toukokuun alussa Saksa aloitti jälleen massiivisen hyökkäysaallon. Se kesti pari kuukautta. 

Britit hyökkäävät Sommessa

Verdunin taistelusta tuli kesällä osa 1.7. alkanutta Sommen offensiivia. Saksalaiset joutuivat siirtämään suuret määrät joukkoja ja kalustoa brittiarmeijaa vastaan Sommessa ja tämä helpotti Ranskalaisten ahdinkoa Verdunissa. Sommen taistelu osoitti hyvin miehistön ja kaluston kehityksen epäsuhdan. Saksan tykistö ja konetuliaseet jauhoivat heti ensimmäisenä päivänä lähes 60 000 brittisotilasta Sommen multaan, kun hyökkäykset toteutettiin strategisesti onnettomasti.

Kesäkuun lopulla Saksa teki kolmannen suuremman yrityksen murtaa Ranskan puolustuslinja Verdunissa. Saksa onnistuikin lähes tunkeutumaan Ranskan linjojen läpi. Mukana suurimittaisessa hyökkäyksessä oli taistelukaasuja ja mm. liekinheittimiä, joilla savustettiin puolustaja ulos linnoitusten uumenista. Mutta Sommeen siirrettyjen tykkien vajaus näkyi ja tämäkin hyökkäys tyrehtyi lopulta.

Kun syksyn lehdet kellastuivat siellä, missä niitä vielä näkyi, saksalaiset olivat lopen uupuneita. Ranska aloitti sarjan vastahyökkäyksiä ja onnistui valtaamaan takaisin menettämiään alueita. Myös Ranskan armeija oli äärirajoilla ja sotilaat niskuroivat. Vuoden 1916 lähestyessä päätöstään, Verdunin uuvutussota loppui 18.12.

Saksan sodanjohto ja kenraali Falkenhay olivat epäonnistuneet suunnitelmissaan vuodattaa Ranskan veri kuiviin. On sanottu, että Verdunin järjettömän miehistö -ja kalustotuhlauksen vuoksi Saksa lopulta hävisi koko ensimmäisen maailmansodan.

Vieläkin hengenvaarallisia myrkkyjä ja kranaatteja

Verdunissa ehdittiin myllätä maasto tykin kranaateilla niin totaalisesti, että sitä kutsuttiin sodan jälkeen nimellä Zone rouge, punainen alue. Ranskan hallitus hankki omistukseensa 10 000 hehtaarin suuruisen alueen vuosi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Alue oli niin saastunut taistelumyrkyistä, ammuksista ja ruumiista, ettei alueella sallittu rakentamista tai pelloiksi muuttamista pitkään pitkään aikaan. Kymmenen kuukauden taistelut tuhosivat mm. yhdeksän kylää rauniokasoiksi ja sen jälkeen rauniot pelkäksi tiilimurskaksi. Näitä kyliä ei koskaan rakennettu uudelleen, luonnon päätettiin tietoisesti antaa haudata yhteenoton merkit ja myrkyt.

Osa Zone rouge -rajoituksista on voimassa vielä tänäkin päivänä esimerkiksi arsenikin ja räjähtämättömien kranaattien vuoksi. Verdunin ympäristöstä löydetään jatkuvasti uusia kranaatteja ja maastossa on kohtia, joissa ei kasva kuin muutama kitukasvuinen kasvi. Brittiläinen Daily Mail kertoo laajassa artikkelissaan, että Verdunin metsien puhdistamisesta pitkään vastanneiden henkilöiden mukaan tehtävä on lähellä mahdottomuutta.

Muistot ihmisen loputtomasta kekseliäisyydestä ja kyvystä tuhota toisiaan elävät myös Verdunin maaperässä, ehkä ikuisesti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.