Mainos

Ukrainassa alas ammutun lentokoneen omaiset nostivat kanteen Putinia vastaan

Ukrainan yllä alas ammutun malesialaiskoneen uhrien omaiset ovat nostaneet kanteen presidentti Vladimir Putinia ja Venäjää vastaan, kertoi Sydney Morning Herald -lehti.

Kanteen takana on 33 omaista, ja he vaativat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa miljoonien korvauksia.

Australialainen lakitoimisto nosti kanteen Australiasta, Uudesta-Seelannista ja Malesiasta olevien omaisten puolesta. 

Lento MH17 oli Itä-Ukrainan yllä heinäkuussa 2014, kun siihen hollantilaisjohtoisen tutkijaryhmän mukaan osui venäläisvalmisteinen Buk-ohjus. Kaikki koneessa olleet 298 ihmistä kuolivat. Venäjä on sanonut pitävänsä raporttia puolueellisena. 

Kanteen mukaan Venäjä on tehnyt parhaansa pitääkseen osallisuutensa koneen pudottamiseen salaisena. Omaiset vaativat 10 miljoonaa Australian dollaria uhria kohden.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.