Mainos

Malin yökerhoiskun uhreissa myös eurooppalaisia – poliisi pitää terrori-iskuna

Ainakin viisi ihmistä sai surmansa yökerhoon tehdyssä hyökkäyksessä länsiafrikkalaisen Malin pääkaupungissa Bamakossa varhain lauantaina. Kuolleiden joukossa oli ainakin ranskalainen ja belgialainen. Kahdeksan ihmistä haavoittui.

Belgian ulkoministeri Didier Reynders piti mahdollisena, että kyseessä oli terrori-isku.

Tiedot tapahtumien kulusta olivat lauantaina ristiriitaisia, mutta paikallisen Le Combat -lehden mukaan yökerhoon tunkeutui mies ja nainen, jotka avasivat tulen, samalla kun kolmas hyökkääjä piti vahtia ovella. Hyökkääjät pakenivat paikalta kahdella autolla.

Malia riivaavat heimojen välisen yhteenotot ja islamistien hyökkäykset. Lisäksi hallinto on 1960-luvun alusta saakka kamppailut pohjoisen tuareg-kapinallisia vastaan.  

Ranskalla on Länsi-Afrikassa yli 3000 sotilasta osallistumassa al Qaida -järjestön kuuluvien kapinallisten vastaiseen taisteluun.

Tapahtuman tutkinta on kesken. 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.