Mainos

Malmössä jo 19 ampumatapausta - ainakin viidessä käytetty samaa asetta

Malmön poliisin mukaan alueella on nyt sattunut peräti 19 ampumavälikohtausta, joiden takana saattaa olla yksi ja sama tekijä.

Erityisesti kahdeksaa tapausta pidetään erityisen kiinnostavana käynnissä olevan tutkimuksen kannalta, kertoo Aftonbladet.

Tutkijoiden mukaan ainakin viidessä tapauksessa on käytetty samaa asetta. Lisäksi kolmea tapausta yhdistävät maasta löydetyt hylsyt.

Poliisi kartoittaa parhaillaan ampumispaikkoja ja millaisia poistumisreittejä ampuja on mahdollisesti voinut valita. Poliisi uskoo, että alueet ovat rikoksentekijälle tuttuja tai että hän on ainakin tutustunut niihin tarkoin, sillä ampumiset eivät ole sattuneet summanmutikassa tai paniikissa.

Erään teorian mukaan ampuja saattaakin asua uhriensa naapurina.

- Ihmiset tekevät usein rikoksia alueilla, joissa he tuntevat olonsa kotoisaksi, entinen murhatutkija Jan Olsson toteaa Aftonbladetin haastattelussa.

Ampumistapauksille on yhteistä, että kaikki uhrit ovat olleet maahanmuuttajia Tapahtumapaikoista kahdeksaa yhdistää lisäksi se, että ne sijaitsevat lähellä puistoja tai metsäalueita.

- Voin kuvitella, että epäilty matkustaa polkupyörällä tai kävellen. Se on helppo tapa puikkelehtia läpi kapeiden käytävien, Olsson toteaa.

Poliisi epäilee, että median kiinnostus on saattanut osaltaan nostaa ampumatapausten määrää.

- Se, että ampuja iskee nyt niin usein voi johtua kaikesta huomiosta, jota tämä saa median kautta. Tällaisille henkilöille myös huomiolla voi olla merkitystä.

(MTV3)

Lisää aiheesta:

Lue myös: Aftonbladet

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.