Mainos

Mandela viettää joulun sairaalassa

Etelä-Afrikan entinen presidentti Nelson Mandela viettää joulun sairaalassa, kertoo maan hallitus. 94-vuotias Mandela on ollut runsaan kahden viikon ajan hoidettavana keuhkotulehduksen ja sappikivien takia.

Mandelan pääsystä jouluksi kotiin oli toiveita, mutta lääkärit eivät lopulta uskaltaneet päästää häntä. Presidentti Jacob Zuman lausunnon mukaan hoito tehoaa kuitenkin edelleen hyvin Mandelaan.

Mandela viettää nyt joulun ensimmäistä kertaa poissa kotoa vankilassa vuonna 1989 vietetyn joulun jälkeen. Apartheidpolitiikan vastustaja istui vankilassa kaikkiaan 27 vuotta.

(MTV3 - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.