Mainos

Mariupolisin yhteenotto yksi verisimmistä Ukraina-kriisin aikana

Ukrainan sisäministerin mukaan Mariupolin yhteenotossa on kuollut tänään noin 20 separatistia ja yksi poliisi. Ministeri Arsen Avakov kertoi tilanteesta Facebook -sivullaan. 

Avakovin mukaan taistelu alkoi, kun aseistautunut "terroristien" joukko yritti vallata kaupungin poliisiaseman. Ukrainan hallituksen tuotua paikalle lisäjoukkoja loput kapinalliset pakenivat muualle kaupunkiin. Muutama separatisti vangittiin. 

Sisäministerin tietoja ei ole toistaiseksi varmistettu puolueettomista lähteistä. Jos tiedot varmistuvat, kyseessä on yksi verisimmistä yhteenotoista Ukrainan Venäjä-mielisillä alueilla. 

Aiemmin paikalliset lääkintäviranomaiset kertoivat kolmen ihmisen kuolleen ja yli 20 haavoittuneen. 

Mariupol on tärkeä teollisuus- ja satamakaupunki Ukrainan kaakkoisosassa. Se kuuluu Donetskin alueeseen, joka aikoo järjestää sunnuntaina kansanäänestyksen itsenäistymisestä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.