Mainos

Matkustajakone syöksyi maahan Alpeilla - seuraa suoraa lähetystä

Airbus A320 -matkustajakone on syöksynyt maahan Alpeilla Etelä-Ranskassa, kertoo turvallisuuslähde. 

BBC:n mukaan kyseessä on Germanwings-yhtiön kone. 

Ranskan presidentti Francois Hollande kertoo Reutersille, että koneessa uskotaan olleen 150 henkilöä eikä turmassa uskota olevan eloonjäänteitä. Aiemmin koneessa kerrottiin olevan 148 ihmistä. 

– Onnettomuuden olosuhteet, jotka eivät ole vielä täysin selvinneet, antavat ymmärtää, ettei eloonjääneitä ole.

Kone oli matkalla Barcelonasta Düsseldorfiin. Lennon numero on 4U9525 ja AFP:n mukaan koneen osia on löytynyt läheltä ranskalaiskylää.

Germanwings kertoo Twitterissä, ettei ole vielä saanut vahvistusta tapahtuneesta. 

Alla voit seurata Germanwingsin uusimpia Twitter-päivityksiä.

Kone katosi tutkasta 12.20, ja oli tuolloin 2000 metrin korkeudessa. Kone lähetti hätäkutsun 11.47 Suomen aikaa. Se oli poikennut tavanomaiselta lentoreitiltään yli 1,5 kilometriä.

Germanwings on Lufthansan tytäryhtiö. 



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.