Mainos

Matkustajakoneen mereensyöksyssä ei eloonjääneitä

Yhdysvaltain rannikkovartiosto ei ole löytänyt yhtään eloonjäänyttä maan itärannikolla tapahtuneen matkustajakoneen mereensyöksyn jäljiltä. Egypt Airin Boeing 767-kone putosi sunnuntaina Massachusettin osavaltion edustalla sijaitsevan Nantucketin saaren eteläpuolelle. Eloonjääneitä on etsitty sunnuntaiaamusta lähtien, mutta eilen iltapäivällä etsijät luopuivat toivosta.

Pelastustehtävistä siirryttiin koneen osien paikallistamiseen ja onnettomuuden syiden selvittämiseen. Viranomaisten mukaan kukaan ei ole voinut selvitä hengissä kuutta-kahdeksaa tuntia pidempää noin 14-asteisessa merivedessä. Etsijät ovat jo paikallistaneet suuren hylynkappaleen. He ovat saaneet myös signaalin koneen ns. mustasta laatikosta. Koneen viestiliikennettä ja lentotietoja säilövien mustien laatikkojen tallenteista voidaan saada johtolankoja koneen putoamisen syistä. Onnettomuuspaikalle on matkalla useita Yhdysvaltain laivaston etsintäaluksia, robottikameroita ja sukeltajia.

Syy edelleen hämärän peitossa

Tutkijoiden mukaan mikään ei viittaa terroritekoon, ainakaan toistaiseksi. Norjassa Lähi-Idän rauhankokouksessa oleva presidentti BillClinton sanoikin, että mitään putoamissyytä ei ole vielä poissuljettu. Toistaiseksi kenelläkään ei ole aavistusta siitä, mikä aiheutti matkustajakoneen syöksymisen mereen ilman mitään ennakkovaroituksia.

Kone putosi puolisen tuntia sen jälkeen, kun se oli noussut ilmaan New Yorkista, lento oli oli matkalla Kairoon. Lentäjät eivät antaneet minkäänlaista hätäviestiä koneesta, joka putosi mereen kahdessa minuutissa. Egypt Airin lennolla 990 oli mukana kaikkiaan 217 ihmistä, valtaosa matkustajista oli amerikkalaisia ja egyptiläisiä. Pentagonin mukaan matkustajien joukossa oli 30 egyptiläistä upseeria, he olivat olleet sotilaskoulutuksessa Yhdysvalloissa.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.