Mainos

Matkustajat tuhkan takia jumissa USA:ssa

Useita Yhdysvalloista Eurooppaan lähteviä lentoja on peruttu Islannin tulivuoresta nousevan tuhkan takia.

Los Angelesissa työmatkalla oleva MTV:n uutisten järjestelmäpäällikkö Jukka Vehkaoja oli lähdössä Lontoon kautta Suomeen, kun ilmoitettiin, että tuhka peruu lennot.

- Olimme jo lentokoneessa istumassa, kun kerrottiin, että kone ei voi lähteä. Matkustimme pienellä bussilla hotelliin, mutta jatkosta ei ole mitään tietoa.

Vielä ei tiedetä, miten lentoviranomaiset päästävät koneita liikkeelle. Vehkaoja toivoo pääsevänsä huomenna lentämään, mutta hotelli näyttää varautuneen useamman päivän majoittujiin:

– Täällä jaettiin heti koko huomiselle ruokalipukkeet, päivälliselle asti. Hotellissa ovat varautuneet siihen, että olemme muutaman päivänkin täällä.

Tunnelma koneessa ja varsinkin bussissa oli järjestelmäpäällikön mukaan typertynyt ja masentunut. Tiedotus on kuitenkin toiminut hyvin, matka koneesta hotellihuoneeseen kesti noin tunnin ajan. Suunnitelmat menevät monella matkustajalla sekaisin - kuten Vehkaojalla, jonka olisi huomenna pitänyt päästä vaimonsa kanssa syntymäpäivämatkalle Roomaan.

Matkustajille ei ole järjestetty yhteistä tiedotusta lähtevistä lennoista, vaan jokaisen tulee itse soittaa lentoyhtiölle huomenna ja selvittää, milloin voisi mahdollisesti päästä lentämään.

Uutistoimisto AFP:n mukaan myös Iso-Britanniassa on peruttu yli 250 lentoa keskeisiltä Heathrow'n ja Gatwickin lentokentiltä.

Oletko jumissa tuhkan takia jossain päin maailmaa? Kerro kokemuksestasi alla olevaan kommenttiosioon.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.