Mainos

Media: Isis ristiinnaulitsi oman taistelijansa Syyriassa

Julmista otteistaan tunnetun ääri-islamilaisen Isisin taistelijat ovat ristiinnaulinneet oman taistelijansa Syyriassa, kertoo uutiskanava Al Arabiya.

Perjantaina toimeenpannun tuomion syynä oli Isisin mukaan korruptio.  

Järjestö on ladannut nettiin kuvia, joissa näytetään ruumista ja julistetta, jossa lukee: "Syyllinen: Abu Adnan al-Anadali. Tuomio: Kuolemantuomio ja kolmen päivän ristiinnaulitseminen. Syy: Rahan kiristäminen tarkastuspisteillä syyttämällä kuljettajia uskonnosta luopumisesta".  

Tekstin oli allekirjoittanut "uskovien ruhtinas", jonka arvioidaan tarkoittavan Isis-johtaja Abu Baqr al-Baghdadia.  

Syyrian ihmisoikeusjärjestön mukaan Babissa Aleppon maakunnassa tehtyä ristiinnaulitsemista ennen miestä oli ammuttu kolmesti päähän.  

Sunnitaustainen Isis taistelee sekä Syyriassa että Irakissa. Sen tavoite on luoda islamilainen valtio Irakin ja Syyrian alueelle.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.