Mainos

Meksiko kehottaa kansalaisiaan USA:ssa pysymään rauhallisina: "Älkää langetko provokaatioon"

Meksikon hallitus on kehottanut Yhdysvalloissa olevia kansalaisiaan pysymään rauhallisina.

Ulkoministeriö ilmoitti samalla joukosta toimia, joihin se ryhtyy lähetystössä ja konsulaateissa Yhdysvalloissa, jotta meksikolaiset eivät joutuisi "väärinkäytösten uhreiksi".

– Kansalaiset, nämä ovat epävarmoja aikoja. Pysykää rauhallisina. Älkää langetko provokaatioihin älkääkä antako huijata itseänne, ulkoministeri Claudia Ruiz Massieu sanoi videoviestissään Twitterissä.

Ulkoministeriö kertoi ottavansa käyttöön maksuttoman kuuman linjan, jonne voi "raportoida välikohtauksista". Hallitus myös perustaa liikkuvia konsulaatteja.

Ministeri ei maininnut nimeltä tulevaa presidenttiä Donald Trumpia, joka astuu virkaan 20. tammikuuta. Hänen mukaansa uudella ohjelmalla varaudutaan kuitenkin siihen, mitä saattaa olla edessä helmikuussa.

Yhdysvalloissa on arviolta 11 miljoonaa paperitonta siirtolaista, valtaosa heistä meksikolaisia. Trump sanoi äskettäin haastattelussa aikovansa karkottaa heistä kolmisen miljoonaa.

Hänen mukaansa karkotuksen saavat rikolliset, jengiläiset ja huumekauppiaat.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.