Mainos

Meksikolaispoika kuoli koulukiusaajien pahoinpitelyyn

Meksikoa on järkyttänyt tapaus, jossa 12-vuotias koulupoika kuoli kiusaajien pahoinpideltyä hänet Ciudad Victorian kaupungissa. Sadat ihmiset ovat osoittaneet mieltään kaupungissa ja vaatineet pojan perheelle oikeutta.

Pojan perheen mukaan kiusaajat paiskasivat pojan seinään koulun henkilökunnan nenän edessä. Poika kuoli sairaalassa päävammoihin viikko pahoinpitelyn jälkeen.

Meksikon opetusministeriön mukaan kiusaaminen on lisääntynyt maan kouluissa. Presidentti Enrique Pena Nieto on vannonut, että ongelma pannaan nyt kuriin.

Meksikon ihmisoikeuskomission mukaan viime vuonna 40 prosenttia Meksikon koululaisista kertoi tulleensa kiusatuksi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.