Mainos

Meksikonlahden öljyvuoto loppunut

Meksikonlahden rikkoutuneesta öljyputkesta ei tule enää öljyä, kertoo USA:n rannikkovartiosto AFP:lle. Viranomaiset kuitenkin varoittavat, että vielä ei ole varmaa, onnistuuko öljy-yhtiö BP tukkimaan vuodon lopullisesti.

Öljy-yhtiö BP ryhtyi eilen toteuttamaan suunnitelmaa, jonka mukaan vuotava putki yritetään tukkia porausliejulla.

BP ei ole toistaiseksi kommentoinut tietoa öljyvuodon tyrehdyttämisestä. Yhtiön edustaja tyytyi sanomaan uutistoimisto Reutersille, että operaatio jatkuu.

Merenpohjasta on pulpunnut öljyä jo viisi viikkoa, mikä on aiheuttanut suurta vahinkoa Yhdysvaltain etelärannikolla. Aiemmat yritykset vuodon hillitsemiseksi ja öljyn keräämiseksi talteen ovat epäonnistuneet.

Yhdysvaltojen tänään julkistaman arvion mukaan öljyä on valunut mereen huomattavasti enemmän kuin aiemmin on arvioitu. Uusi arvio on, että sitä on päässyt mereen 12 000-19 000 tynnyriä päivässä.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.