Mainos

Merkel varoitti valeuutisten uhasta: "Ruokkivat populismia ja poliittisia ääriliikkeitä demokratioissa"

Saksan liittokansleri Angela Merkel varoittaa valeuutisten manipuloivan yleistä mielipidettä. Merkelin mukaan sosiaalisessa mediassa leviävät perättömät uutiset ruokkivat populismia ja poliittisia ääriliikkeitä läntisissä demokratioissa. 

Merkelin mukaan mielipiteet eivät enää muodostu uudessa mediaympäristössä samalla tavalla kuin 25 vuotta sitten. 

– Nykyään meillä on valesivustoja, botteja, trolleja -- asioita, jotka generoivat itse itseään ja vahvistavat mielipiteitä joidenkin algoritmien avulla. Meidän on opittava käsittelemään niitä, Merkel sanoi liittopäivillä. 

Yhdysvalloissa perättömien tietojen leviämisen tekaistuilla uutissivustoilla on arvioitu vaikuttaneen merkittävästi presidentinvaalien lopputulokseen. Google ja Facebook ilmoittivat viime viikolla puuttuvansa perättömiä uutisia levittävien sivustojen mainostuloihin. 

Merkel ilmoitti viikonvaihteessa asettuvansa ehdolle neljännelle kaudelle liittokansleriksi. Saksassa pidetään parlamenttivaalit ensi syksynä, joissa vahvimmilla ovat tällä hetkellä Merkelin kristillisdemokraatit. Osavaltiovaaleissa hyvin menestynyt maahanmuuttovastainen Vaihtoehto Saksalle -puolue on kuitenkin kasvattanut koko ajan suosiotaan.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.