Mainos

Michael Jackson - luuta, nahkaa ja pistojälkiä

Viime torstaina kuolleen poptähti Michael Jacksonin ruumiinavauksesta on vuotanut tietoja julkisuuteen. Ruumiinavauksen mukaan popkuningas oli kuihtunut luurangoksi painaen vain vaivaiset 51 kiloa.

Hänen lantionsa, reitensä ja olkapäänsä olivat täynnä neulanjälkiä, joiden uskotaan tulleen vahvojen särkylääkkeiden pistämisestä kolme kertaa päivässä useiden vuosien ajan.

Jacksonin vatsalaukusta löytyi ainoastaan osittain sulaneita särkylääkkeitä eikä hän ollut ilmeisesti syönyt ainakaan kuuteen tuntiin ennen kuolemaansa.

Brittilehti The Sunin tietojen mukaan Michael Jacksonille oli tehty ainakin 13 kauneusleikkausta, ja hän käytti myös peruukkia. Patologin mukaan poptähdellä ei juuri ollut mitään tukkaa, ja sekin vähän enemmänkin nukkaa kuin oikeaa hiusta.

Jacksonin useita kylkiluita oli murtunut ensiapua annettaessa. Lisäksi hänen sydämensä ympäriltä löytyi neljä pistoskohtaa, jotka ovat ilmeisesti syntyneet siitä, kun hänen sydämensä yritettiin käynnistää adrenaliinilla.

Ruumiinavauksessa löytyi myös hänen polvistaan ja sääristään mustelmia, joiden synnystä ei ole tietoa.

Kohtalon ironiaa on, että ruumiinavauksessa todettiin Michael Jacksonin olleen toipumassa hyvin sairastamastaan ihosyövästä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.