Mainos

Michael Jacksonin ura kuvina

Michael Jackson tunnettiin kaikkialla maailmassa musiikistaan, mutta myös yksityiselämään liittyvistä ristiriidoista. Hänen suuret rakkautensa olivat läpi elämän musiikki ja lapset. Kuvassa Jackson on yhdessä etelä-korealaisten lasten kanssa vuonna 1996.

Popin kuninkaan ura alkoi kuusivuotiaana sisarustensa kanssa Jackson 5 -nimellä kykykilpailussa. Yhtye voitti kilpailun ja nousi nopeasti suureen suosioon. Kuva on otettu vuonna 1972.

Jacksonin ensimmäinen sooloalbumi oli vuonna 1972 julkaistu Got To Be There. Lopullinen läpimurto tapahtui vuonna 1982 levyllä Thriller.

Kuuluisan Moonwalk-tanssinsa Jackson esitti seuraavana vuonna ensimmäisen kerran NBC:n tv-gaalassa.

Levyt Bad ja Dangerous sekä suuret maailmankiertueet kasvattivat Jacksonin suosiota entisestään. Kuvassa Jackson esiintyy Dangerous -kiertueellaan Singaporessa 29.8.1993.

Kuuluisuuden myötä Jacksonista alkoi levitä huhuja. Vuonna 1986 hänen huhuttiin nukkuvan happikaapissa. Samalla vuosikymmenellä alkoivat puheet myös hänen ihonvärinsä vaalanemisesta.

Jackson sai kaksi lasta Debbie Rowen kanssa. Poika Prince Michael I syntyy vuonna 1997 ja tytär Paris Michael vuonna 1998. Myöhemmin Jackson saa vielä toisen pojan, Prince Michael II:n tuntemattoman naisen kanssa.

Kuvassa Jackson roikotti Prince Michael nuorempaa Adlon hotellin parvekkeella Berliinissä Saksassa 19.11.2002. Tapaus aiheutti suuren kohun ja synnytti arvostelun hänen kyvyistään olla isä lapsilleen.

Viimeisinä vuosinaan Jackson esiintyi vain harvoin julkisuudessa. Tässä hän on 45-vuotissyntymäpäivillään 30.8.2003 Orpheum -teatterissa Los Angelesissa.

Raskaimmat huhut ja myöhemmin syytteet liittyivät Jacksonin erikoisenkin läheiseen suhteeseen lapsiin.

Ensimmäinen lapsen seksuaalinen hyväksikäyttösyyte tuli julki vuonna 1993. Vuonna 2004 hänet haastettiin oikeuteen laspen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kuvassa Michael Jackson osoittaa sormella fanejaan Santa Barbaran oikeustalon edustalla. Jackson todettiin oikeudessa syyttömäksi lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

(MTV3)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.