Mainos

Michelle Obama Trumpista: "Tarvitsemme aikuisen ihmisen Valkoiseen taloon"

Yhdysvaltain presidentin puoliso, Michelle Obama näpäytti puheessaan eilen Hillary Clintonin vastaehdokasta Donald Trumpia. 

Michelle Obama puhui eilen Hillary Clinton kampanjatilaisuudessa La Sallen yliopistossa Philadelphiassa ja kritisoi Clintonin vastaehdokkaan Donald Trumpin temperamenttia ja luonnetta. Asiasta kertovat muun muassa Huffington Post ja CNN verkkosivuillaan.

– Tarvitsemme aikuisen ihmisen Valkoiseen taloon, Obama sanoi.

– Kun pitää tehdä elämän ja kuoleman, sodan ja rauhan päätöksiä, presidentti ei voi vain pompata esiin ja möläytellä ajattelemattomasti.

Puhuessaan presidentille sopimattomista luonteenpiirteistä, hän ei suoraan maininnut Trumpia nimeltä. Michelle Obaman lausunnon katsottiin kuitenkin olevan suoraa jatkumoa Trumpin maanantaisessa vaaliväittelyssä esittämille kommenteille. Tuolloin Trump sanoi, että hänellä on sellainen voittajan luonne, jota Clintonilla ei ole.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.