Mainos

Michelle Obamaa ei kiinnosta pyrkiä presidentiksi

Yhdysvalloissa Michelle Obama ei aio seurata demokraattien Hillary Clintonin tietä ja pyrkiä presidentiksi.

Presidentti Barack Obaman vaimo sanoo, että voi olla enemmän hyödyksi muualla kuin Valkoisessa talossa. Hän uskoo saavansa äänensä paremmin kuuluviin, kun ei ole enää istuvan presidentin puoliso.

– On niin paljon, mitä voin tehdä Valkoisen talon ulkopuolella ilman kaikkia rajoituksia, valoja ja kameroita, hän sanoi hyväntekeväisyystilaisuudessa Texasissa.

Hän ei myöskään halua tyttäriensä enää joutuvan asumaan Valkoisessa talossa.

52-vuotias Michelle Obama on Harvardin yliopiston käynyt asianajaja. Hän on jo aiemmin tehnyt selväksi, että haluaa keskittyä politiikan sijaan muihin tärkeinä pitämiinsä asioihin. Hän on puhunut esimerkiksi painonhallinnan puolesta.

Obamat aikovat jäädä Washingtoniin asumaan ainakin vielä muutamaksi vuodeksi, jotta nuorempi tytär Sasha voi käydä koulunsa loppuun.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.