Mainos

Mielenosoittajat ja poliisi ottivat rajusti yhteen Hongkongissa

Hongkongissa mielenosoittajat ja poliisi ovat ottaneet rajusti yhteen varhain tänään. Yhteenottoja kuvaillaan yhdeksi väkivaltaisimmista tähän asti.

Satoja poliiseja saapui mielenosoittajien uudelleen pystyttämille barrikadeille. Uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan poliisit käyttivät pippurisumutetta poistumiskäskyä uhmanneisiin mielenosoittajiin. Loukkaantumisia tuli molemmin puolin, ja useita pidätettiin.

Hongkongin turvallisuuspäällikön mukaan useita poliiseja on siirretty pois tehtävistään välikohtauksen vuoksi. Ratkaisu tehtiin sen jälkeen, kun viranomaiset näkivät videon, jolla poliisit lyövät ja potkivat käsirautoihin laitettua miestä.

Barrikadit oli pystytetty hallintokortteleiden läheiselle vilkkaalle kadulle. Poliisi purki jo aiemmin esteet kertaalleen moottorisahojen, pulttisaksien ja moukareiden avulla. Vastapuoli kuitenkin ilmoitti ottavansa kadun takaisin, kun poliisi lähtee.

- Hallitus kieltäytyy puhumasta kanssamme, joten jatkamme katujen valtaamista, kunnes saamme aikaan aitoa keskustelua, sanoi mielenosoittajiin kuuluva Jeff Wong.

Demokratiamielenosoitukset jatkuvat jo kolmatta viikkoa. Hongkongin hallintojohtaja Leung Chun-ying on sanonut, ettei mielenosoittajien vaatimuksilla ole mahdollisuuksia tulla hyväksytyiksi.

Protestoijat vaativat Leungin eroa ja sitä ettei Kiina puuttuisi ehdokasasetteluun Hongkongin hallintojohtajan vaalissa.

Mielenosoituksilla oli aluksi laaja tuki. Se on kuitenkin alkanut hiipua, kun ihmiset ovat turhautuneet katujen tukkimisesta aiheutuneisiin liikenneruuhkiin.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.