Mainos

Mies hyökkäsi auton kimppuun 30-senttisen makkaran kanssa – sakot uhkaavat

Saksassa 49-vuotias mies on saamassa sakot vahingoitettuaan kiukuspäissään toisen miehen autoa makkaralla. Miehille oli tullut kiistaa parkkeerauksesta, jonka seurauksena 49-vuotias mies oli paiskonut autoa ainoalla käsillä olevalla esineellä – noin 30-senttisellä makkaralla.

Tapauksesta uutisoi The Local. Poliisin mukaan välikohtaus oli sattunut viime lauantaina noin seitsemän aikaan illalla.

49-vuotias oli ollut kävelemässä poikansa kanssa, kun 47-vuotias mies oli parkkeerannut yhtäkkiä näiden eteen.

Varomattomasta parkkeerauksesta hermostunut isä oli ladellut kuskille suunsa puhtaaksi. 47-vuotias kuski ei ollut ottanut isän loukkauksia vastaan tuppisuuna, vaan oli tulittanut omat loukkauksensa takaisin. Tilanne eteni tämän jälkeen suukovusta käsirysyksi.

Lopulta 49-vuotias mies oli turvautunut makkaraan ja paiskannut sillä parkkeeraajan autoa sellaisella voimalla, että autoon oli tullut pieni lommo.

Poliisi uskoo, että vahingon oli aiheuttanut makkaran päässä ollut metallinpala. Molempia osapuolia uhkaavat sakot tapauksen johdosta.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.