Mainos

Migrin ylijohtaja puolustelee MTV:lle: Työtahti maahanmuuttovirastossa muiden maiden luokkaa

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja puolustelee virastonsa työtahtia ja sanoo, että vaikka tulostavoitteet ovat kovat, ei työ ole mahdotonta.

Maahanmuuttoviraston työntekijät ovat kertoneet Helsingin Sanomille, että hakijoiden oikeusturva saattaa olla vaarassa kun tapauksia ei ehditä tutkia kunnolla.

– En osaa sanoa mistä tällainen ajatus on tullut. Mikään uutinen ei kuitenkaan ole, että meidän tulostavoitteet päätösten osalta ovat huomattavan korkeat. Jos verrataan esimerkiksi Norjan päätösmääriin, olemme vähän edellä. Päätöstahti ei kuitenkaan loppupelissä ole mitenkään todella nopea eurooppalaisittain. Ihan kohtuulliset tavoitteet on saavutettu, kertoo ylijohtaja Jaana Vuorio MTV:lle.

Tyhjäkäynnistäkin päästävä eroon

Ennen Maahanmuuttovirastossa turvapaikan hakijan puhuttelu saattoi kestää seitsemän tuntia, nyt se saa olla kolme tuntia. 

– En usko, että virheiden mahdollisuus on suurempi. Puhuttelussa pyritään entistä enemmän zoomaamaan siihen ytimeen, eli mikä henkilöä siellä kotimaassa uhkaa, jos hän sinne palaa. Hyvin monissa maissa kolmen tunnin puhuttelulla aloitetaan, ja jos on tarve saada lisäselvittelyä, sitten järjestetään uusi puhuttelu. Aiemmin on ollut tilanteita, että tulkki on varattu kuudeksi tunniksi ja puhuttelu onkin saatu kolmessa tunnissa valmiiksi. Eli tyhjäkäyntiä pyritään myös poistamaan.  

Saksassa paljon kovempi työtahti

Migrin ylijohtajan mukaan virastossa on paljon uusia työntekijöitä, joilla voi tietysti olla haasteita. 

– Me olemme verranneet myös muihin maihin. Neljä päätöstä ja puhuttelua viikossa on aivan sama, mitä Tanskassa ja Ruotsissa asetetaan tavoitteeksi. Vertailun vuoksi Sveitsissä on työntekijän tehtävä seitsemän päätöstä viikossa ja Saksassa tehtävä vähintään kymmenen. Eurooppalaisittain katsottuna neljä päätöstä per viikko ei ole mikään kohtuuton vaatimus. 

Seison päätösten takana

Tulostavoite yleensä sopii ylijohtajan mielestä maahanmuuttovirastoon.

– Kyllä, aivan kuten tuomioistuimissa on tulostavoite. En näe mitään vaihtoehtoakaan sille.

Helsingin Sanomien haastattelujen perusteella maahanmuuttoviraston työntekijöitä jopa hävettää tehdä päätöksiä ja he pelkäävät kiiren aiheuttavan vääriä päätöksiä turvapaikkahakemuksien käsittelyssä.

– Seison kyllä ylijohtajana päätösten takana. Meillä on laatutavoitteena, että enintään viisi prosenttia päätöksistä saa laintulkinta- tai menettelyvirheen takia muuttua hallintaoikeudessa. Itse asiassa meillä on tämä laatukriteeri noin yksi prosentti tai enintään kaksi prosenttia vuosittain. Näen, että päätöksentekomme on ollut laadukasta ja olemme tehneet kaikkemme, että siihen päästään. 

Keskustelukulttuurissa korjaamisen paikka

Helsingin Sanomat haastatteli yli 10 maahanmuuttoviraston työntekijää. Virastossa on tällä hetkellä 550 työntekijää.

– Meidän pitää parantaa keskustelukulttuuria talon sisällä, jotta tällaiset tuntemukset voidaan käsitellä. Onhan se hienoa, että meidän työntekijät uskaltavat avautua toimittajille ja tuoda tällaisen tuskan esiin, mutta kyllä meillä täytyy olla virastossa valmiudet käsitellä näitä asioita ja parantaa niitä siinä määrin kun kritiikki on oikeutettua, sanoo Vuorio MTV:lle.

– Väärät päätökset ovat mahdollisia missä tahansa päätöksiä tekevässä instansissa. Meillä päätöksiä ei kuitenkaan tehdä yksin, vaan esitellään kokeneemmalle virkamiehelle. Totta kai virheitä pyritään välttämään. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että hakijan oikeusturva on Suomessa turvattu.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.