Mainos

"Mihail, olet tehnyt pahaa vahinkoa"

Arctic Sea -jutussa paljon lausuntoja antanut päätoimittaja on painostettu lähtemään Venäjältä. Merenkulkuaiheisen Sovfraht-uutiskirjeen päätoimittaja Mihail Voitenko kertoo lähteneensä Istanbuliin saatuaan oudon varoitussoiton. Sitaatit puhelun sisällöstä ovat jo levinneet Venäjän mediaan.

Voitenko kertoo saaneensa puhelun kaksi päivää sitten "hyvin vakavalta mieheltä", joka ei halunnut kertoa nimeään.

Infox.ru-uutissivuston mukaan Voitenko siteeraa saamaansa viestiä näin:

- Mihail, olet tehnyt pahaa vahinkoa, kun aloit puhua Arctic Seasta 8. elokuuta. Ei sinulle kaunaa kanneta siitä, mitä puhuit ja hyökkäsit Rogozinin ja Mitrofanovin kimppuun. Mutta sinä nostit tämän uutisen esiin, ja tällaiset uutiset olivat varsin epätoivottuja... Ihmiset, joiden tielle astuit ovat varsin tyytymättömiä sinuun, skandaalit riittävät jo. Ja nyt Mihail, jos sinut pannaan istumaan, siitä tulee uusi skandaali, jota emme helvetissä halua.

Lukuisat venäläismediat ovat jo siteeranneet viestiä. Voitenko itse kertoo ottaneensa puhelun jälkeen lipun ensimmäiselle lennolle ja lähteneensä Istanbuliin.

- Kysyin, paljonko minulla on aikaa ja minulle vastattiin, että tunteja, Voitenko kertoo.

- Otin lipun ensimmäiselle lennolle ja lähdin Istanbuliin. Se onnistui helposti, sillä minulla ei ole perhettä eikä omistusasuntoa Moskovassa.

Hän aikoo oleskella ulkomailla ainakin kolme neljä kuukautta.

Katso Mirja Sipisen raportti Moskovasta (Seitsemän uutiset 3.9.2009)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.