Mainos

Mikki-päinen Jeesus voi tuoda jopa kolmen vuoden vankeustuomion

Kaksi taidenäyttelyn järjestäjää on saanut tuomion uskonnonvastaisesta kiihotuksesta Venäjällä.

Näyttelyssä oli piirros Jeesuksesta, jolla on Mikki Hiiren pää. Suuttumusta oli aiheuttanut myös Coca Colan mainosta jäljittelevä kuva, jossa on Jeesuksen kasvot ja teksti "Tämä on minun vereni".

Toinen tuomituista on Andrei Jerofejev ja toinen Juri Samodurov. He vakuuttivat, ettei näyttelyä ollut suunnattu kirkkoa vastaan. Rangaistuksia ei vielä luettu, mutta rikoksesta voi saada jopa kolme vuotta vankeutta. Viime viikolla 13 tunnettua taitelijaa vetosi presidentti Dmitri Medvedeviin kaksikon puolesta.

- Langettava tuomio olisi isku venäläistä nykytaidetta vastaan. Se olisi jälleen uusi askel kohti kulttuurista sensuuria, he sanoivat kirjeessään.

Vuonna 2007 järjestetyn näyttelyn nimi oli Kielletty taide.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.