Mainos

Miljoonat lapset kärsivät katastrofialueilla

Pelastakaa Lapset ry kerää tänä vuonna jouluvaroja maailman kriisialueiden lasten tukemiseen.

Katastrofialueiden kriisit koskevat vuosittain miljoonia lapsia. Mediassa nähtävien äkillisten kriisien lisäksi eri puolilla maailmaa on paljon niin sanottuja hiljaisia katastrofeja.

- Esimerkiksi Etiopiassa eletään hiljaisen katastrofin keskellä, sillä maassa on pitkäaikaista kuivuutta. Sen vaikutukset ovat pitkäaikaisia, mutta niistä ei puhuta tiedotusvälineissä, kertoo Pelastakaa Lapset ry:n humanitaarisen avun suunnittelija Rea Noponen MTV3:n Huomenta Suomessa.

Kuivuus vaikuttaa etiopialaisten elämään päivittäin. Esimerkiksi Alaban kylässä on noin 230 000 ihmistä. Ennen Pelastakaa Lapset ry:n vesiprojektia puhdasta vettä oli kylässä tarjolla vain 20 prosentille asukkaista.

- Alaban alue on laaja, joten vettä on haettava hyvin kaukaa. Pääosin naiset ja lapset matkustavat päivittäin jopa 20 kilometriä saadakseen vettä. Vedenhaku vie lasten ajasta sen verran, että he eivät pääse kouluun, Noponen sanoo.

Puhtaan veden puute vaikuttaa myös asukkaiden terveyteen. Rankat ihosairaudet ja vatsataudit leviävät likaisen veden välityksellä.

Pelastakaa Lapset ry on rakennuttanut alueelle kaivoja vedensaannin helpottamiseksi. Se edesauttaa myös lasten kouluunpääsyä.

- Eräs tyttö kertoi minulle viime viikolla, että hänen elämänsä on muuttunut projektin ansiosta aivan täysin. Nyt hänellä on mahdollisuus päästä kouluun, Noponen iloitsee.

Katso Pelastakaa Lapset ry:n Rea Noposen haastattelu: (Huomenta Suomi 7.12.2010)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.