Mainos

Milosevicin uudelleenvalinta mahdollista Jugoslaviassa

Jugoslavian parlamentti on hyväksynyt perustuslain muutoksen, joka mahdollistaa presidentti Slobodan Milosevicin uudelleenvalinnan ensi vuonna. Muutoksen jälkeen presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla.

Milosevic, Slobodan

Tähän asti presidentin on valinnut parlamentti, ja hallintokaudet on rajattu yhteen nelivuotiseen kauteen. Muutos hyväksyttiin sekä parlamentin ylä- että sen alahuoneessa, ylähuoneessa yksimielisesti. Perustuslain muuttaminen vaatii molemmissa huoneissa kahden kolmasosan enemmistön. Perustuslain uudistamista olivat ehdottaneet Jugoslavian hallituspuolueet. Oppositio vastustaa ehdotusta jyrkästi, mutta ei saanut tarpeeksi kannatusta mielipiteelleen. Montenegron osavaltion johto on yhtynyt opposition kritiikkiin. Se arvelee, että pienempänä osavaltiona Montenegrolla ei olisi enää juurikaan vaikutusta presidentin valinnassa.

Myös ylähuone kansan valittavaksi


Uuden perustuslain mukaan myös liittovaltion parlamentin ylähuone valitaan tulevaisuudessa suoralla kansanvaalilla. Aiemmin sen edustajat on valittu osavaltioiden parlamenteissa. Myös hallituksen nimityksessä tapahtuu muutoksia. -Kansan ääni antaa hallintoelimille laillisuuden ja legitimiteetin voimaa, sanoi muutosta kannattaneen Jugoslavian vasemmistopuolueen Milovan Bojic. Slobodan Milosevic on hallinnut Serbiaa vuosina 1989-1997 ja Jugoslaviaa vuodesta 1997 lähtien. YK tahtoisi Milosevicin Haagin sotarikostuomioistuimen eteen Bosnian sodan tapahtumien vuoksi. Kansanvaalilla valituksi tuleminen on lehdistön mukaan Milosevicin pitkäaikainen unelma. Se vahvistaisi hänen valtaansa maassa. Milosevicin kausi presidenttinä päättyy ensi vuoden heinäkuussa, mutta lainmuutoksen toteuduttua hänellä on siis mahdollisuus saada jatkaa vallassa.

Poliitikkoihin ei luoteta

Tänään julkistetun mielipidetiedustelun mukaan serbien luottamus poliitikkoihin on hyvin alhaalla. Presidentti Milosevic kuitenkin nauttii selvästi suurinta luottamusta. Sirpaleisella oppositiolla ei toistaiseksi ole asettaa varteenotettavaa ehdokasta tulevaan presidentinvaalitaisteluun. Tällä olisi vastassa valtava propagandakoneisto, ja Milosevicia vastaan ehdolle asettumista pidetään jopa vaarallisena.
(STT-Reuters-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.