Mainos

Mir-avaruusasema jää miehittämättömäksi

Venäläisen Mir-avaruusaseman miehistö valmistautui tänään jättämään aseman. Kolmen kosmonauttia palaavat suunnitelman maahan noin kello 3.30 Suomen aikaa ensi yönä.

Maahan palaavasta kosmonautti Viktor Avdejevistä tulee samalla pisimpään avaruudessa oleskellut henkilö. Huomenna saapuessaan takaisin maahan Avdejev on ollut maata kiertävällä radalla yhteensä 742 päivää, kertoi Vetshernaja Moskva -lehti. Avdejevin kanssa maahan palaavat venäläinen kosmonautti Viktor Afanasjev ja ranskalainen Jean-Pierre Haignere.

Nyt palaavista kolmesta kosmonautista uhkaa tulla Mirin viimeinen miehistö, ellei avaruusasemalle löydetä uutta rahoitusta. Avaruusaseman omistava Energija-avaruusyhtiö on yrittänyt useaan otteeseen saada asemalle yksityisiä rahoittajia, mutta kaikki yritykset ovat toistaiseksi kariutuneet.

Maria Avdejeva, kosmonautin vaimo


Mikäli asemalle ei saada uutta rahoitusta, viimeiset kosmonautit menevät asemalle helmikuussa tai maaliskuussa. Tuolloin asema ohjataan alemmalle kiertoradalle, minkä jälkeen se lopulta tuhoutuu saapuessaan maan ilmakehään. Mir on ollut avaruudessa vuodesta 1986. Sen oli alunperin määrä palvella vain viisi vuotta.
(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Anu Kuistialan juttu Mir-aseman tyhjentymisestä. (1:38) Haastateltavina kosmonautti Sergei Krikaljov ja kosmonautin vaimo Maria Avdejeva.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.