Mainos

Mir miehitetään vielä kerran

Viime syksynä tyhjäksi jäänyt avaruusasema aiotaan miehittää jälleen. Mirin päätettiin lopullisesti hylätä jo viime vuonna, mutta nyt venäläiset suunnittelevat uutistoimisto Reutersin mukaan lähettävänsä tänä vuonna ainakin yhden miehistön Mirille.

Mirin avaruusohjelman jatkuminen näyttää nyt mahdolliselta, koska yhdysvaltalainen yhtiön on venäläistietojen mukaan luvannut noin 100 miljoonan markan rahoituksen hankkeelle. Mirille suunnitellaan seuraavaa lentoa jo maaliskuuksi.
(MTV3-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.