Mainos

Mitä kuuluu yllätysvauvan saaneelle nunnalle?

Italiassa viikko sitten yllätysvauvan synnyttänyt nunna sekä vauva voivat kummatkin lehtitietojen mukaan hyvin.

Lapsi sai nimekseen Francesco nykyisen paavin mukaan. Vauvan 32-vuotias tuore äiti on La Repubblica -lehden mukaan todella yllättynyt tapauksen saamasta huomiosta. El Salvadorista kotoisin oleva äiti on noussut hetkessä julkkikseksi myös entisessä kotimaassaan. 

Nunna kertoo haluavansa olla rauhassa poikansa kanssa, kaukana mediahälystä. Naista avustanut sosiaalityöntekijä kertoo lehdistölle, että tämä tuntee nyt olevansa enemmän äiti kuin nunna.


Miten nunna voi saada vauvan?

Nunna asuu luostarissa, jonka jäsenet pyörittävät naisille tarkoitettua vanhainkotia. Viime viikon tiistaina hän oli kärsinyt kovista vatsakivuista, ja luostariin jouduttiin hälyttämään ambulanssi.

Ambulanssihenkilökunta päätteli pian naisen olevan raskaana, mutta tämä kielsi asian. Sairaalassa tehty ultraäänikuvaus varmisti kuitenkin diagnoosin, ja nunna synnytti muutaman tunnin päästä kolme ja puoli kiloa painavan pojan. 

Vaikka synnytys pyrittiin hoitamaan mahdollisimman hienotunteisesti, pääsi uutinen pian leviämään. Muut samalla osastolla synnyttämässä olleet äidit keräsivät kolehdin ja ostivat vastasyntyneelle tämän ensimmäiset vaatteet.

Tapauksesta tuli hetkessä 40 000 asukkaan Rietin ykköspuheenaihe. Myös luostarin muut nunnat olivat tapauksesta järkyttyneitä. He eivät olleet hetkeäkään epäilleet asioiden oikeaa laitaa, vaikka naisen paino olikin viime aikoina noussut. 

Mitä vauvalle ja äidille nyt tapahtuu?

Nainen on ilmoittanut haluavansa pitää lapsen. Hän on saanut paljon avuntarjouksia. Yksi tarjouksista on eräältä yrittäjältä, joka lupasi avustaa vastasyntynyttä toistaiseksi määrittelemättömällä rahasummalla niin, että lapsen tulevaisuus on turvattu. 

Todennäköisesti äiti ja lapsi menevät ainakin aluksi jonkinlaiseen avustettuun asumismuotoon. Luostariin nunna ei voi enää jäädä, sillä katolinen kirkko edellyttää nunnilta selibaattia. Nunna on kieltäytynyt puhumasta lapsen isästä. 

Nunnaa ei kuitenkaan eroteta kirkosta, ja kirkko aikoo pysyä äidin rinnalla ainakin aluksi. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.