Mainos

Mitä oikein tapahtui? – Kirkas joki muuttui parissa päivässä iljettävän punaiseksi

Venäjän pohjoisessa virtaavassa Daldykan-joessa on tapahtunut jotakin perin kummallista parin viime päivän aikana. Joen luonnollisen kaunis sinivihreä väri on muuttunut keinotekoisen kirkkaan punaiseksi. Joki virtaa Norilskin teollisuuskaupungin läpi Pohjois-Venäjällä. Asiasta kertoo National Geographic -lehti.

Kukaan ei tiedä, mitä joelle on tapahtunut. Joen väin muutoksesta on kuitenkin olemassa kaksi teoriaa: Ensimmäisen mukaan joki olisi muuttunut punaiseksi alueen luonnollisen suuren suuren rautapitoisuuden takia. Toisen teorian mukaan väri johtuu kemiallisesta vuodosta.

Norilskin kaupungin tiedetään olevan pahoin saastunut siellä sijaitsevien tehtaiden takia. ABC Newsin mukaan Venäjän ympäristöministeriö on sanonut, että vuoto saattaa olla viemäriputkissa, jotka kuuluvat paikalliselle nikkelikaivosyritykselle. Venäjän ympäristöministeriö on hälytetty paikalle, mutta paikalliset viranomaiset eivät vielä ole löytäneet joen punasuuden aheuttaneen vuodon tarkkaa paikkaa tai syytä.

Nikkelitehdas Norilsk Nikel, jolla on runsaasti tehtaita alueella, on kiistänyt syyllistyneensä vuotoon. Tehdas sanoo tekevänsä sisäisiä tarkastuksia kaiken varalta.

Paikalliset asukkaat eivät ole yllättyneitä. He sanovat nähneensä joen aiemminkin punaisena.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.