Mainos

Miten käy TTIP-sopimuksen? EU-maat puntaroivat USA:n vapaakauppaneuvottelujen kohtaloa

EU:n kauppaministerit puntaroivat tänään Yhdysvaltojen kanssa käytävien vapaakauppaneuvottelujen (TTIP) kohtaloa. Kokouksesta on tulossa tiukkasävyinen, sillä Ranska ja Itävalta aikovat vaatia neuvottelujen keskeyttämistä.

Itävallan talousministerin Reinhold Mitterlehnerin mukaan maat esittävät kokouksessa neuvottelujen aloittamista uudelleen eri painotuksin.

– Olisi järkevää lanseerata neuvottelut Yhdysvaltain kanssa vaalien jälkeen uudelleen uudella nimellä, paremmalla läpinäkyvyydellä ja selkeämmin tavoittein, Mitterlehner sanoi toimittajille Bratislavassa kokoukseen saapuessaan.

EU:ssa on joka tapauksessa alettu varautua siihen, että TTIP-sopimusta ei saada sorvattua tavoiteaikataulussa eli presidentti Barack Obaman kaudella. Tällöin neuvottelut pitäisi väistämättä nostaa hyllylle vähintään siksi aikaa kun Yhdysvaltain uusi hallinto järjestäytyy.  

Ranskan kauppaministeri Matthias Fekl on vaatinut neuvottelujen aloittamista uudelleen "puhtaalta pöydältä".

EU-neuvottelijoilla toistaiseksi yksimielinen tuki

Neuvotteluja EU-maiden puolesta käy Euroopan komissio, jolla on toistaiseksi jäsenmaiden yksimielinen tuki takanaan. EU:n perussopimuksissa ei ole määrätty, miten vapaakauppaneuvottelut keskeytetään. Jos neuvottelut eivät ole edenneet toivotulla tavalla, ne on usein vain jätetty odottelemaan parempia aikoja.

TTIP-neuvotteluissa EU-juristien tulkinta on, että virallinen keskeyttäminen tai neuvottelumandaatin muuttaminen edellyttää jäsenmaiden yksimielistä päätöstä. Komissio voi myös itse vetää johtopäätöksensä, jos se katsoo, että riittävää tukea ei enää ole. 

Käytännössä tänään pidettävässä kokouksessa ei voi päättää neuvottelujen keskeyttämisestä, sillä päätös vaatii komission esityksen. Kokous on muutenkin luonteeltaan epävirallinen, joten siellä ei tehdä varsinaisia päätöksiä. 

Viime kesän huippukokouksen alla komissio pyysi EU-maita vahvistamaan, kannattavatko ne edelleen neuvottelujen jatkamista. Valtiojohtajat hyväksyivät tuolloin neuvottelujen jatkon yksimielisesti. 

Viime kuukausina soraäänet ovat kuitenkin voimistuneet. Ranskassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa vastarintaa lisäävät lähestyvät vaalit.

Suomea tänään pidettävässä kokouksessa edustaa ulkomaankauppaministeri Kai Mykkänen (kok.). Hän on suhtautunut optimistisesti neuvottelujen jatkumiseen. 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.