Mainos

Miten olisivat unet tällaisten veijarien kanssa? Lontoon eläintarhassa onnistuu

Lontoon eläintarha avaa leijonien alueelleen yhdeksän mökkiä, joissa voi yöpyä ja nauttia eläinten kuninkaan läsnäolosta. Yö yhdelle hengelle maksaa 378 puntaa eli noin 530 euroa.

Mökkeihin pääsee ensi vuonna, mutta eläintarha ottaa buukkauksia vastaa jo nyt. Pedin lisäksi asiakas saa illallisen, juomat, aamiaisen ja esittelykierroksen eläintarhassa ennen sen varsinaista aukeamista. 

Yöpyjä ei pääse aivan kirjaimellisesti leijonan kainaloon, sillä mökkejä ympäröi suoja-aita. Karjunta kuitenkin kuuluu hyvin, eläintarha vakuuttaa. 

Mökkien ympärille leijona-aitaukseen sijoitetaan ensi vuonna uhanalaisia aasianleijonia, joita elää noin viisisataa luonnonvaraisena suojelualueella läntisessä Intiassa. Aasianleijona on afrikanleijonaa hieman pienempi. 

Aasianleijonillaan eläintarha pyrkii auttamaan Intian leijonien suojelua. 

Aasianleijonia on myös Korkeasaaressa.

 






Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.