Mainos

Monarkian kannattajilla enemmistö Australiassa

Australialaiset näyttävät vastustavan maan muuttamista monarkiasta tasavallaksi ensi lauantaina käytävissä historiallisissa vaaleissa. Tänään julkistettujen mielipidetiedustelujen mukaan enemmistö australialaisista kannattaa monarkian säilyttämistä.

Australian pääministeri John Howard kuuluu itsekin monarkian kannattajiin.

-Toivon, että tasavaltamallia vastustetaan, koska tarjolla oleva hallintomalli on heikompi kuin nykyinen systeemimme, Howard kertoi Australian televisiolle.

Mielipidetiedustelujen mukaan monarkian jatkumisen kannalla on 53 prosenttia australialaisista. Tasavaltalaista hallitusmallia kannattaa 47 prosenttia kansasta.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.